SLE?                      LED??                              DLE? 

Mitä nämä kirjainyhdistelmät ovat? 

Ovatko ne eri tauteja?

MITÄ SLE TARKOITTAA?

SLE tulee sanoista systeeminen lupus erythematosus. Se on pitkäaikainen autoimmuuninen sidekudostauti, joka aiheuttaa tulehdusta kehon eri osissa, etenkin iholla, nivelissä ja usein myös sisäelimissä. Kehon immuunijärjestelmä valmistaa normaalisti valkuaisaineita, joita kutsutaan vasta-aineiksi, jotka suojelevat kehoa viruksia, bakteereita ja muita vieraita aineita vastaan. Nämä vieraat aineet ovat antigeenejä, joiden aiheuttamia haittoja elimistö torjuu siten, että vasta-aineet kiinnittyvät niihin. 

Autoimmuunitaudissa kuten SLE:ssä immuunijärjestelmä menettää kuitenkin kyvyn erottaa omat kudokset ja solut vieraista aineista, antigeeneistä. Näin ollen immuunijärjestelmä valmistaa vasta-aineita "itseään" vastaan. Näitä vasta-aineita kutsutaan autovasta-aineiksi, jotka tarttuvat kehon omiin antigeeneihin muodostaen immuunikomplekseja. Immuunikompleksit kerääntyvät kudoksiin ja voivat aiheuttaa tulehdusta ja kipua sekä vahingoittaa kudosta.

SLE:n taudinkulku vaihtelee suuresti ja siihen kuuluu niin hyviä kuin huonojakin jaksoja. Suurin osa sairastuneista saavat vain nivel- ja iho-oireita ja tulevat toimeen oireidensa kanssa täysin ilman lääkitystä. Joillekin tauti saattaa iskeä rajustikin aiheuttaen muutoksia sisäelimissä, keskushermostossa tai munuaisissa.

Tautia esiintyy ympäri maailmaa ja suurin osa sairastuneista on naisia. Tyypillisimmillään tauti alkaa 15 - 25 vuoden iässä, mutta sitä esiintyy kaikissa ikäryhmissä. SLE:hen sairastuneista ei ole Suomessa olemassa minkäänlaista rekisteriä, mutta SLE-diagnoosin on saanut noin 2000 suomalaista. 

SLE:n syyt ovat edelleen tuntemattomia, vaikka asiaa on tutkittu paljon. Sen verran tiedetään, että sairastumiseen vaikuttaa useampi tekijä yhdessä. Näitä tekijöitä ovat mm. geneettiset, hormonaaliset ja ympäristötekijät. Tiedetään, että SLE:tä esiintyy usein perheittäin, mutta vain noin 10 prosentilla sairastuneista on joku lähisukulainen, joka myös sairastaa SLE:tä. Tiedetään myös, että SLE:n esiintymistiheys vaihtelee roduittain. Yhdysvalloissa tautia esiintyy tiettävästi enemmän afrikkalaisamerikkalaisilla ja intiaaneilla kuin valkoihoisilla, mutta nämä tutkimukset eivät ole välttämättä luotettavia. Vuoden 1997 helmikuussa paikallistettiin SLE:lle altistava(t) geeni(t) Los Angelesin yliopistossa, mutta geeni(e)n etsintää jatketaan edelleen.

 Hormonaalisilla tekijät vaikuttavat selvästi taudin syntyyn, mutta tarkkaa syytä tähän ei tiedetä. SLE:tä sairastavilla naisilla estrogeenin eritys on lisääntynyt ja androgeenin eritys on vähentynyt verrattuna terveisiin naisiin. Hormonaaliset tekijät saattavat selittää myös sen miksi SLE:hen sairastuneista 90 prosenttia on naisia. Kuitenkin miehiäkin sairastuu tautiin ja heidän oireensa ovat yhteneviä naisten oireiden kanssa. Ympäristötekijöillä on myös ilmeinen osuus SLE:n syntyyn. Joitakin taudin aiheuttavia tekijöitä voivat olla infektiot, tietyt lääkeaineet (kuten hydralatsiini ja prokaiiniamidi), ultraviolettivalo, stressi sekä tietyt ruoka-aineet.DIAGNOOSI
SLE:n oireet muistuttavat paljon muiden tautien oireita ja ne saattavat tulla ja mennä toisistaan riippumatta tai jatkua epämääräisinä ja vaikeaselkoisena monen vuoden ajan. Tämän vuoksi SLE voi olla vaikea diagnosoida. 

Ei ole olemassa yhtä ainoata laboratoriokoetta, jonka perusteella voitaisiin sanoa onko jollain SLE vai ei. ACR ( American  Rheumatism Association) loi tämän vuoksi SLE-diagnoosin tueksi 11 kriteeriä, joista 4 kriteerin löytyminen vahvistaa SLE:n taudinmäärityksen. Oireiden ei tarvitse esiintyä samanaikaisesti; riittää, että niitä on esiintynyt jossain taudin vaiheessa. Seuraavassa on lueteltu nämä 11 kriteeriä, joiden perässä on mainittu suluissa oireiden yleisyys prosentteina Suomessa. Perhosihottuma ( 50 %): poskien ja nenänvarren punoitus Diskoidi ihottuma (10 - 20 %): koholla olevia läiskiä, jotka voivat arpeutua ja olla läiskittäisiä ja hilsehtiviä Aurinkoherkkyys (30 - 50 %): auringonvalon aiheuttamia iho- tai yleisoireita Suun tai nenän haavaumat (n. 5 %): yleensä kivuttomia Niveloireet (75 - 95 %): nivelsärkyä, joka ei yleensä johda nivelvaurioihinKeuhkopussi- tai sydänpussitulehdus (20 - 40 %) Munuaisvauriot (n. 50 %): valkuaisaineiden tai valkosolujen löydökset virtsassa Keskus- tai ääreishermoston oireet (25 - 80 %): masennus, migreenin kaltainen päänsärky (aivoverenkiertohäiriöt), harvemmin kouristukset tai psykoosi Verisolujen muutokset: anemia, leukopenia (valkosolujen vähyys), lymfopenia (imusolujen v.) tai trombosytopenia (verihiutaleiden v.) Immunologiset poikkeamat: DNA-, Sm-vasta-ainelöydökset tai väärä positiivinen kardiolipiinivasta-ainelöydös (kuppa- testireaktio) Tumavasta-aineet (yli 95 %)
HOITO
Suurin osa SLE:tä sairastavista pystyvät elämään normaalia elämää ilman lääkitystä tai sitten tehokkaan lääkityksen ansiosta, joka vähentää oireita, tulehdusta ja ylläpitää normaaleja kehon toimintoja. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet voivat vähentää sairauden leimahtamista. Näihin toimenpiteisiin kuuluvat mm. auringonvalon välttäminen ja suojautuminen UV-säteilyltä, säännöllinen liikunta ja liiallisen stressin sekä infektioiden välttäminen. Kuten kaikkien muidenkin pitkäaikaisten sairauksien kohdalla, SLE:tä sairastavia kehotetaan noudattamaan yleisesti ottaen terveitä elämäntapoja kuten hyviä ravintotottumuksia, riittävää lepoa ja unta sekä harrastamaan monipuolisesti.SLE:n hoidossa käytettävät lääkkeet riippuvat taudin vakavuudesta. Nämä lääkkeet voidaan jakaa neljään ryhmään: Tulehduskipulääkkeet Malarialääkkeet Steroidit eli kortikosteroidit ("kortisoni")
Solunsalpaajat
ENNUSTE
Viime vuosina SLE:n ennuste on parantunut huimasti. On totta, että vielä ei ole keksitty lääkettä, joka parantaa taudin ja jotkut sairastuneista kuolevat ennenaikaisesti taudin seurauksena. Ennenaikaiset kuolemantapaukset ovat kuitenkin harvinaisia ja 80 - 90 prosenttia SLE:tä sairastavista elävät normaalin eliniän. Suurin osa potilaista voi elää normaalia elämää, mikäli he noudattavat heille määrättyä lääkitystä ja osaavat kääntyä heti lääkärin puoleen uusien oireiden esiintyessä. Suurin osa SLE:tä sairastavista ei koskaan joudu sairaalahoitoon ja lieviä tapauksia hoitavatkin usein yksityis- tai terveyskeskuslääkärit. Pieni osa SLE-potilaista sairastaa vaikeasti ja joutuu tuon tuosta sairaalahoitoon. Viime vuosikymmenen aikana tieteessä on tehty odottamattomia edistysaskeleita SLE:n hoidon ja diagnoosin suhteen. Tohtori Wallace ennustaakin kirjassaan The Lupus Book (Oxford University Press, 1995), että on hyvinkin mahdollista, että seuraavan 30 vuoden aikana SLE:lle löydetään parannuskeino geenitekniikasta.